Orkestar Business Class julkaisee kuulemani mukaan esikoisalbuminsa heinäkuun aikana. Kuumottaa, sillä minulle itselleni kyseessä on eräs vuosituhannen odotetuimmista kotimaisista debyyteistä.

Jotkut lukijoistani saattavat nyt kysyä, mikä on Orkestar Business Class. Lyhyesti määriteltynä se on Rovaniemeltä käsin toimiva kvintetti, joka soittaa laulu-kitara-viulu-haitari-perkussiot -instrumentaatiolla itäeurooppalaishenkistä musiikkia. Useimmat kappaleet ovat traditionaalisia tai muuten vaan covereita. Jotkut niistä tunnetaan suomalaisesta iskelmähistoriasta, vielä useammat ovat löytötavaraa laulusolisti Jaakon ulkomaanmatkojen ja muun tutkimustyön tuloksena. Yhtye esittää myös jonkin verran originaalisävellyksiä.

Miksi nyt sitten ensisijaisesti rockmusiikista kiinnostuneen ihmisen tulisi höristää korviaan tällaiselle? Vaikea sanoa. Voi hyvin olla, ettei levymuotoinen Orkestar ylläkään sellaiselle tasolle, että sitä voisi vilpittömästi suositella kenelle tahansa särökitaroiden ystävälle. Minun itseni on hankala sanoa tähän mitään, sillä oma rock-käsitykseni on yleisemminkin sallinut esimerkiksi vanhan iskelmän, vanhan kantrin tai vaikkapa Poguesin kuuntelun. Haluaisinkin kovasti julistaa Orkestarin Suomen Poguesiksi. Tällaiset rinnastukset ovat toki halpahintaisia, mutta näissä kahdessa yhtyeessä tosiaan tuntuu olevan jotain samaa, ei pintatasolla vaan asennepuolella.

Niin irlantilaista kuin slaavilaistakin trad-musiikkia voi soittaa, ja soitetaan, akateemisen kunnioittavalla otteella, asiantuntevalle yleisölle, tiukasti muotokielestä kiinni pitäen. Silloin siinä ei todellakaan olekaan mitään kiinnostavaa. Silloin kyse on jonkinlaisesta perinnetietoisuuden esittämisestä ja elitistisestä salaseurameiningistä. Minkä tahansa kansanmusiikin juuret ovat kuitenkin todellisissa esiintymistilanteissa, joissa on juotu, laulettu ja naitu. Tätähän harvemmin esiintyy silloin, kun Sibelius-akatemian kansanmusiikin osasto päästetään asialle.

Nykypäivän kansanmusiikkia on jo kliseeksi muodostuneen sanonnan mukaan rock, ja juominen lieveilmiöineen tapahtuukin ainakin nuoremmasta yleisöstä puhuttaessa juuri rockmusiikkia suosivissa ympäristöissä. Niin Pogues kuin Orkestar ovat onnistuneesti vieneet traditioihin pohjautuvan musiikkinsa näihin ympäristöihin. Jos kohta Pogues oli epäilemättä enemmän punk, ja Orkestarin yleisössä tiettyä hippihenkisyyttä, ovat molemmat kuitenkin keksineet keinot saada nuoriso kiinnostumaan tästä musiikista ilman jonkun Flogging Mollyn halpahintaisia särökitaroita tai edes sinänsä mainion Pohjannaulan suomirock-sävyjä.

Molempien yhtyeiden tapauksessa johtohahmon karisma lienee tärkeä tekijä. Jaakkoa omalaatuisempaa hahmoa ei ole montaa tullut elämässäni vastaan. Harva ihminen on totaalinen eksentrikko täysin luontevasti, ilman aavistustakaan teennäisyydestä. Pakko vetää taas kotiinpäin, mutta laskisin kyllä Jaakon osaksi pohjoisten musiikillisten toisinajattelijoiden suurta jatkumoa, vastakohtana etelän tukka hyvin -trendipelleille. (Ei niin, etteikö Jaakolla olisi myös visuaalisella puolella oma vahva tyylinsä.)

Parastahan Orkestar olisi nähdä livenä.Yhtyeellä tuntuu olevan kaikissa opiskelijakaupungeissa oma kulttinsa, joka varmistaa sen, että turhimmissakin pubeissa sauna saadaan lämmitettyä ja meininki kattoon. Orkestar on yhtye, joka ei epäonnistu silloin, kun yleisön joukossa vilahtelee kaljatuoppeja. Tulevaisuus on kuulemma tässä suhteessa epävarma, mutta aina voi toivoa parasta. Levy tulee pihalle Joose Keskitaloakin julkaisevien Helmi-levyjen toimesta, joten löytänette sen halutessanne jopa ihan levykaupasta.

Tags: musiikki, orkestar business class, rovaniemi
Current Location: Punavuori
Current Mood: cheerful
Current Music: eipä mitn tähän aikaan

Kokeilen nyt innovaatiota, Livejournal-haastattelua. (Varmaan joku on tämänkin jo tehnyt aiemmin, mutta so what.) Vieraanani täällä kotonani on Orkestar Business Classin laulusolisti Jaakko Laitinen. Mustalais- ja Balkanin musiikkia esittävä OBC on Rovaniemen seudulla mainetta niittänyt livebändi, joka on pitkästä aikaa saatu visiitille taas Helsinkiinkin. Puffaamme tässä haastattelussa huomenna sunnuntaina Siltasaarenkadun Om'pussa klo 22 alkavaa keikkaa.

Esitteletkö aluksi yhtyeesi soittajat, kun en ole itsekään pysynyt kärryillä viimeaikaisista kokoonpanon täydennyksistä?

-Alkuperäisjäsenet eli minä ja Antti Alatalo, joka soittaa kitaraa. Matti Kanabro viuluineen on ollut mukana jo pidemmän aikaa ja uudet jäsenet ovat Jarkko Kumpulainen rytmisoittimissa ja Marko Roininen haitarissa.

Miten itse luonnehtisit sitä materiaalia, jota Om'pussa huomenna kuullaan? Onko tuo määritelmä "mustalais- ja Balkanin musiikki" kuinka relevantti tänä päivänä?

-Mustalais- ja Balkanin musiikki on ihan hyvä ja kuvaava termi. Toisaalta meillä on lauluja jotka eivät mahdu tämän määritelmän sisään, venäläistä mustalaismusiikkia, bosnialaista sevdah-musiikkia ja muuta. Sitä musiikkiamme voisi eritellä ja määritellä vaikka kuinka pitkään, mutta jos pitää jotenkin napakasti määritellä niin tuo on hyvä, vie ajatukset sentään oikeaan suuntaan. Joskus olemme sanoneet että itäeurooppalaista kulkurimusiikkia, mutta se ei sano ihmisille oikein mitään. Toisaalta ei moni tiedä mitä kaikkea mustalaismusiikki pitää sisällään ja monille Balkan merkitsee lähinnä makkaraa.

Niin kuin Aknestikin biisissä... Olen itse törmännyt siihen että kun rock-henkisiä ihmisiä yrittää houkutella keikallenne täällä pääkaupunkiseudulla, niin ennakkoasenne voi olla aika varautunut. Mutta eipä juuri kukaan ole poistunut keikalta tyytymättömänä jos on kerran tullut. Ihmisten tulisi olla avarakatseisempia, kaikessa musiikissahan on kyse vain siitä onko biisi hyvä.

-Joo, olen huomannut että ihmisiä ei oikein kiinnosta jos koittaa selittää minkälaista musiikkia soitamme, mustalaismusiikista tulee mieleen lähinnä joku Vieläkö on villihevosia. Mutta keikalla tosiaan on harva joutunut pettymään. Tämä on mukavaakin, kun pääsemme iskemään kulman takaa kun yleisö ei tiedä mitä on tulossa. Keikkojen myynti ja keikoille houkuttelu on tosiaan sitten hankalampaa.

Olit itse pitkähkön tovin Unkarissa ja taisit seikkailla naapurimaissakin. Jäikö tuolta orkesterin kannalta mitä käteen? Varmaan ainakin uutta biisimateriaalia?

-Lauluja tarttui matkaan. Ostin paljon levyjä, kävin muun muassa Belgradissa levymarkkinoilla mistä ostin valtavat läjät vanhoja jugoslavialaisia vinyylejä. Oli myös mukava hummailla paikallisen väestön kanssa ja tutustua lauluihin niiden oikeissa käyttötilanteissa, sekä seikkailla laulujen synnyinseuduilla. On se jotenkin eri asia laulaa Moldaviasta kun siellä on itse ollut. Ja kuulemma olen ihmisenäkin muuttunut balkanilaisemmaksi.

Toisaalta voisi väittää että olet aina ollut vähän sellainen. Pidätkö muuten itseäsi taiteilijana vai viihdyttäjänä?

-Laulajana! Vaikea kyllä valita nuista kahdesta vain yhtä, kyllä meille on tärkeää saada ihmiset viihtymään, mutta väitän kyllä että olemme rohkeasti ja tinkimättömästi valinneet oman linjamme. En osaa sanoa, jos näistä vaihtoehdoista pitää valita niin on se sittenkin taiteilija.

Tehän olette tietysti tähän mennessä olosuhteiden pakostakin toimineet lähinnä live-esiintymisten parissa, ja sehän on lähtökohtaisesti enemmän sitä viihdyttämistä, mutta näetkö että levyttäminen voisi olla teille yhtä tärkeä tai tärkeämpikin media jos sellainen tilaisuus ilmaantuisi?

-Tykkään kyllä live-esiintymisestä todella paljon. Levyttämistä tässä on jo suunniteltu jonkin aikaa, sillä tavoittaisi aivan eri määrän ihmisiä ja voisi tehdä erilaisia juttuja kuin livenä. Vaikkapa herkemmät laulut. On tullut viimeaikoina haalittua ohjelmistoon enemmän riehakkaita ja iskeviä ralleja, kun hiljaisemmat ei oikein toimi äänekkäässä baariympäristössä. Remix-juttuja on myös tehty jonkun verran DJ:itten kanssa ja niitä olisi kiinnostava tehdä lisää.

Yllättävä ja kiinnostava tieto. Varsinkin takavuosina olit hyvin traditionalistinen musiikin suhteen. Onko tässä suhteessa sitten tapahtunut mielenmuutoksia?

-Joo. Ja varmaan ylipäätänsä tullut enemmän tutustuttua modernin musiikin uusiin tuuliin ja nähnyt esimerkkejä että tämmöisiä erikoisia sekotuksia voi tehdä hyvin ja hyvällä maulla.

Mitä modernia musiikkia sitten olet viime aikoina kuunnellut?

-En kyllä tunne niitä oikein nimeltä vielä että mikä on mitä. Dubbia, junglea, drum'n'bassia ne on kai mitä tarkoitan. Ja reggae-juttuja, mutta en kyllä tiedä kuinka uutta musiikkia se on, minulle se on uutta! Eikä tule kyllä kotona kuunneltua, mutta bileissä tanssilattialla nuo kyllä toimii. No niitä Balkan-remixejä tulee kotonakin kuunneltua, DJ Rasputinia, Dj Clickiä ja Rona Hartneria ja J.U.F.:ää. Tämän päivän suomalaisista olen eniten kuunnellut Joose Keskitaloa sekä Profeetta ja Uutta Maailmanuskontoa.

Noista tiedän vain viimeiset kaksi nimeltä enkä ole niitäkään kuullut. Liian mainstreamiksi meno ei ainakaan ole mennyt. Onko teillä mielestäsi hengenheimolaisia Suomessa, vaikka modernin kansanmusiikin puolelta? Tai mistä tahansa?

-Suomessa ei kyllä taida olla. Joskus on näkynyt jotakin esiintyjiä mutta ne taitaa olla enemmän projekteja kuin aktiivisia bändejä. Suomalaista modernia kansanmusiikkia en paljon jaksa kuunnella, se on jotenkin akateemista, laboratoriomaista. Balkanin mustalaisbändit ponnistaa vielä elävästä, joskin kai viimeisiään vetelevästä kulttuurista, ja musiikissa on väkevä lehmänlannan ja rakijahuurujen tuntu. Ja muuallakin Euroopassa on bändejä jotka ammentaa samoista lähteistä kuin me.

-Mainstreamiksi ei meno pääse menemään kun ei tule paljon katseltua televisiota tai kuunneltua radiota. Etsin mieluummin itse musiikkia kun vastaanotan passiivisesti minkä joku radion soittolistapäällikkö tai levy-yhtiön markkinamies haluaa minulle tuputtaa.

Näinpä. Viimeiseksi paha eksistentialistinen kysymys. Se koskee tätä kulkurimyyttiä. En voi kiistää etteikö itseänikin kovasti viehättäisi. Mutta toisaalta joku voisi sanoa että se on vain koristeellinen ja romantisoitu tapa kertoa, että joku haluaa jumittua murrosikäänsä ja kieltäytyä aikuistumasta. En siis nyt sano että ajattelisin itse näin, mutta tuon näkökulman kuulee usein ja monilta eri tahoilta. Mitä kulkurimyytti merkitsee sinulle?

-Vapautta! Mutta mitä se on? Entä mitä aikuistuminen on? Tarkoitetaanko sillä ihmisen kypsymistä vai luopumista haaveiluista, rohkeudesta ja uteliaisuudesta sekä antautumista länsimaisen yhteiskunnan arvoille. Hankitaan asuntolaina, ura, perhe ja kasa tavaraa, saadaan keski-iän kriisi ja mietitään mikä elämässä meni pieleen? En voi hyväksyä monia yhteiskuntamme arvoista ja tässä suhteessa kieltäydyn aikuistumasta, en kyllä myöskään haluaisi jumittua murrosikäänsä. Onneksi meillä on tämä bändi niin sen puitteissa voimme viettää jonkinlaista kulkurielämää, unohtamatta kuitenkaan henkistä kilvoittelua ja kehitystä!

Hyvin sanottu. Kuten eräs ystäväni sanoi minulle tekstiviestissä, "don't you ever think that people shopping at Hullut päivät are OK". 

Jatkamme nyt kaljanjuontia. Parin tunnin päästä Mendocinoon Garage Floweria katsomaan.

Tags: haastattelut, musiikki, orkestar business class
Current Location: Punavuori
Current Mood: drunk
Current Music: Sisters of Mercy: Amphetamine Logic