 |
|
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif) vastapaavi | |
|
|
|
|
|
|
|
Elämme vaikeita aikoja. En nyt viittaa porvareiden vaalivoittoon, eihän vasemmistolaisuus ole nauttinut Suomessa mainittavaa kannatusta sitten 70-luvun. Vasemmiston uuden nousun sijaan aikaamme leimaa YYA-Suomen aikaisten hevidinosaurusten paluu. Näinä päivinä riittää, että pitkän linjan hevibändi jaksaa tehdä uuden levyn tunnetuimman laulajansa kanssa. Kriitikot tykkäävät, Stupidon myymäläpäällikkö Aleksi "Burt" Pahkala tai Rumban toimituspäällikkö Janne Flinkkilä julistaa levyn klassikoksi - ja kansa ostaa. Buumin aloitti Iron Maiden, jonka parin vuoden takainen proge-eepos A Matter of Life and Death on käsittääkseni yhtyeen myydyin levy Suomessa ikinä. Tänä vuonna Maiden ylsi ensimmäistä kertaa 30-vuotisella urallaan Suomessa stadionsarjaan. Seuraa dinosaurusosastolla riittää. Judas Priestin kahden cd:n teemalevy yhdestä historian kuluneimmista "arvoituksista", Nostradamuksesta, roikkui listalla koko kesän. Metallican 7-minuuttisilla tiluttelubiiseillä täytetty Death Magnetic myi itsensä viikossa koko vuoden menestyneimmäksi albumiksi maassamme, vaikka sen kansiaihe - bändin mukaan ruumisarkku, minun nähdäkseni ns. kirkkovene - tuskin menisi edes Klamydian seulasta läpi. Ja nyt sitten AC/DC. Rockin historiankirjoitus tuntee monia mielenkiintoisia tarinoita, mutta tämä ei ole yksi niistä. Lyhyesti: Joukko australialaisia jamppoja perustaa bändin 70-luvun alkupuolella. Kitaristi päättää pukeutua koulupukuun lavalla, vaikka kukaan ei tajua miksi. Laulajaksi hankitaan skotlantilainen juoppo. Tehdään äänekkäästi soitettu bluesbiisi. Toistetaan se kymmeniä kertoja, sanoitusvariaatioita on kaksi: joka toinen kappale kertoo lihavista naisista, joka toinen helvettiin joutumisesta. Skotlantilainen juoppo kuolee, ruumiinavauksen suorittaneen patologin mukaan "basically, he drank himself to death". Hoidetaan uudeksi laulajaksi nahkalätsään sonnustautunut ukkeli, joka kuulostaa laulaessaan siltä kuin häntä puristettaisiin palleista. Laitetaan seuraavalle levylle täysmusta kansi melodraamaefektin nimissä. Tosin biisit kertovat edelleen lihavista naisista ja helvettiin joutumisesta. Kansa hämääntyy ja ostaa levyä yli 40 miljoonaa kertaa. Toistetaan sama levy aina muutaman vuoden välein. Tajutaan, että kukaan ei ota bändiä enää vakavasti. Vetäydytään strategiselle 8 vuoden tauolle. Palataan. Yhtäkkiä kaikki, Burt Pahkalaa myöten, ottavat bändin taas vakavasti. Jep, AC/DC on täällä taas. Uusi Black Ice -levy meni kahden päivän myynnillä Suomen listaykköseksi ja pitää paikkansa toisella viikolla, vaikka kilpailemassa oli Anna Abreun uutukainen. Näistä kahdesta levystä kuuntelisin mieluummin Annan pläjäyksen, vaikka kovin mielelläni en kuuntelisi sitäkään. Tällä kertaa jengi sekoaa Suomen ulkopuolellakin. Black Ice on yhtyeen ensimmäinen listaykkönen jenkeissä 27 ja briteissä 28 vuoteen. Sen viikkomyynti Amerikassa oli vuoden toiseksi isoin. Jenkeissä levyä myy yksinoikeudella Wal-Mart, jonka tavarataloihin on väsätty erilliset AC/DC -huoneet omistettuna bändin tuotannolle ja oheiskrääsälle. Rokkenroll. "Asianharrastajien" mukaan Black Ice on yhtyeen paras levy vuosikymmeniin. Tämä hieman ihmetyttää minua. Kuvitellaanpa kappale, joka koostuu seuraavista elementeistä: Bändi soittaa äänekästä bluesia. Laulaja kirkuu kuin häntä puristettaisiin palleista. Sanoitus kertoo joko lihavasta naisesta tai helvettiin joutumisesta. Voiko yksi tällainen kappale todella olla parempi tai huonompi kuin toinen? Kansat ympäri maailman, te tarvitsisitte piiskaa. Tags: ac/dc, musiikki, vitu
Current Location: Punavuori
Current Mood:  annoyed
Current Music: Radiopuhelimet: Joskus olen leivonnainen
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Enpä voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä dinosaurusten yrjöttävyydestä. Henkilökohtaisesti (kuten saatat tietää) olen ollut kymmeniä (vittu mä oon vanha) vuosia KISSin lumoissa, mutta viimeistään toukokuussa nähdyt 2 keikkaa olivat niitti kuvitelmilleni. Omassa blogissani tuli tästä jo jauhettua ummet ja lammet, mutta todettakoon näin jälkikirjoituksena että kyseisillä artisteilla ei ole ollut enää vuosiin mitään tekemistä rock 'n' rollin kanssa. Tähän samaan kategoriaan niputan niin Metallican, Rollarit, KISSin, nyky-Maidenin, AC/DC:n kuin ällö-Stingit ja Phil Collinsitkin. Eipä ole juuri eroa, paitsi että kaikkien Imperiumi-fasistien mielestä Phil Collins edustaa Saatanaa itseään - vaikka jokainen asioita edes hitusen ajattelemaan vaivautuva ymmärtää, että esimerkiksi AC/DC on jopa hirvittävämpi oire tästä samasta ilmiöstä.
Itselläni oli kunnia käväistä KISSin takahuoneessa tokan keikan alla, eikä siinä oikeastaan muuta elämää mullistavaa tapahtunut kuin se, että alkoi vituttaa Paul Stanleyn kylmäkiskoisuus ja kaikesta läpi kuultava teennäisyys.
Paljon mieluummin harhailen vaikka Ilosaaren härölavalle kuin enää koskaan minkään dinon keikalle, samasta syystä en edes yrittänyt saada Metallicaan lippua.
On minusta uusi AC/DC silti ihan ookoo, samoin kuin uusi Metallicakin. Musiikki on ajoittain erittäinkin toimivaa ja se ratkaisee minun kirjoissani, vaikka kaikkeen liittyykin aina myös fiiliskysymys. Mitään ihmeellistä niissä ei kuitenkaan ole, ja onneksi asiat suoraan ja peittelemättä ilmaisevia ääniä löytyy yhä. Hämmästyttävää, kuinka moni ns. "kova rokkijätkä" kuten yllä pasteeraava pastavaavi elää yhä omassa kuralammikossaan, mutta vitut niistä. Kuten itselläni on tapana sanoa, ihmisroska on metka ilmiö siinä mielessä että kadulla kävellessään on äärettömän vaikea erottaa missä kohdin lätäkkö loppuu ja ihminen alkaa.
Hyvä blogi.
Ville K.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
From: vastapaavi |
Date: November 23rd, 2008 04:54 pm (UTC) |
| (Link) |
Re: jeah
|
Erittäin hyviä kiteytyksiä. Ennen kaikkea tuo "Imperiumi-harha", että vanhojen tympääntyneiden äijien levyt muuttuvat hyviksi heti kun kyse on hevistä tai hardrockista.
Metallin ystävissä on tietysti paljon sellaisia, jotka osaavat suhtautua genreen kriittisesti, mutta mitä enemmän tulee tuollaisia Radio Rockia kuuntelevia tavishevareita, sitä enemmän esitetään argumentteja pohjalta "pakkohan sen on olla hyvä koska se on AC/DC!" Tietysti vastaavat ilmiöt koskevat muidenkin musiikinlajien kuuntelijoista valtaosaa.
Uutta AC/DC:tä en pahemmin ole kuullutkaan, mutta voin kyllä dumata sen ihan siltä pohjalta, että kyseessä on AC/DC. Olen aina tuntenut bändiä kohtaan perustavanlaatuista inhoa, ja koska kukaan ei ole väittänyt Black Iceä miksikään aluevaltaukseksi, niin enköhän inhoa sitäkin.
Metallican suhteen tilanne on vähän eri, koska olen tavallaan tykännytkin joistakin bändin kultakauden jutuista. Death Magneticia olen myös kuullut paljon baareissa ja radiosta. Mielestäni bändi kuulostaa aika veltolta. Sävellyksissäkään ei oikein ole punaista lankaa. Jotkut ovat kehuneet levyä siitä, että se kuulostaa "klassiselta Metallicalta". No, ei bändi voi koskaan tehdä yhtä hyvin tai paremmin niitä juttuja, joilla se uransa varhaisvaiheissa loisti. Jos bändi haluaa pysyä relevanttina, sen pitäisi keksiä jotain uutta. Metallican yritykset tällä alalla ovat menneet toinen toistaan surkuhupaisemmin pieleen, joten nyt se on sitten vangittu toistamaan mustaa levyä, että fanit pysyvät tyytyväisinä.
|
|
|
|
|
|
| |
|
|
|
|
|
Previous
